Pohjois-Pohjanmaan kiviprojekti eli PP-kivi
Pohjois-Pohjanmaan kiviprojektin tavoite on lisätä maakunnan luonnonkivien ja kiviainesten laatuluokitettua varantoa ja kehittää sen hallittua ja suunnitelmallista hyötykäyttöön saamista.
Projektin tavoitteena on myös edesauttaa paremman varantotiedon avulla uusien paikallisten louhinta- ja/tai kivenjalostusyritysten syntyä, lisätä investointihalukkuutta nykyisissä yrityksissä ja luoda uusia työpaikkoja. Projektin tulosten markkinoinnin kautta pyritään saamaan kotimaista louhinta- ja markkinaosaamista Pohjois-Pohjanmaalle.
Projektin tulokset ja toimintamalliksi kirjattavat parhaat käytännöt jäävät seudullisten elinkeinotoimien käyttöön, ja ne palvelevat myös kunnallista ja maakunnallista maankäytön suunnittelua. Laatuvarmennetut ja käyttökohteiden lähellä sijaitsevat kiviainesesiintymät säästävät soravaroja ja tuovat tarvittavaa kustannussäästöä kunnalliseen tie- ja maarakentamiseen.
Projektin hallinnoijana on Oulunkaaren kuntayhtymä. Geologian tutkimuskeskus on osatoteuttaja. Hankkeessa ovat lisäksi mukana Taivalkosken kunta, Nivala-Haapajärven seutukunta, Ylivieskan seutukunta sekä Siikalatvan seutukunta.
Projekti on suunniteltu vuosille 2010-2012. Ensimmäisenä toimintavuotena keskitytään uuden varannon löytämiseen, minkä jälkeen painotetaan esiintymien laatututkimuksia ja ympäristöselvityksiä sekä tehostetaan tulosten markkinointia yrityskenttään. Projekti tutkii maa-aineslain mukaisesti hyödynnettäviä kalliovarantoja ja hakee tarkempiin esiintymätutkimuksiin luvat maanomistajilta.
Hankkeen kesto: 1.1.2010- 30.11.2012
Kokonaisbudjetti: 205 256 euroa
Rahoittajat:
Pohjois-Pohjanmaan liitto/ EAKR 70% 143 680 euroa
Oulunkaaren seutukunta 22 084 euroa
Taivalkosken kunta 5064 euroa
Nivala-Haapajärven seutukunta 2048 euroa
Ylivieskan seutukunta 1849 euroa
Siikalatvan seutukunta 2243 euroa
Geologian tutkimuslaitos 28 288 euroa
Yhteystiedot: projektipäällikkö Seppo Leinonen p. 0400 165 668, seppo.leinonen@gtk.fi

















