HUCCO eli suurkäyttäjien hoito- ja palveluketjujen rakentaminen Oulunkaarella
Palveluohjausta avainasiakkaille ja kotihoitoa virtuaalisesti
Vuosina 2008–2011 toteutetussa Hucco-hankkeessa on toimeenpantu onnistuneesti paljon palveluita tarvitsevien asiakasvastaavatoimintaa Oulunkaaren terveysasemilla. Toimintatapa on hiljattain lanseerattu myös valtakunnan tasolla osana pitkäaikaissairauksien terveyshyötymallia. Terveysasemilla työskentelee asiakasvastaavia eli terveyden- tai sairaanhoitajia, jotka huolehtivat avainasiakkaiden hoidon yhteensovittamisesta. Mukana kokeilussa on ollut lähes 300 kuntalaista, joille on laadittu perusteellisen terveys- ja elämäntilanteen kartoituksen pohjalta palvelusuunnitelma. Toimivaksi on osoittautunut moniammatillinen työote.
Noin kahdella kolmasosalla asiakkaista lääkärikäyntejä onnistuttiin vähentämään: keskimäärin seitsemän käynnin vähenemä kahden vuoden seurannassa. Erityisesti pystyttiin hillitsemään masennuksesta ja heikosta elämänhallinnasta kärsivien potilaiden käyntimääriä. Jos potilaalla oli hyvä hoitomotivaatio, ja hän oli hyvin hoitoon sitoutunut, niin käyntimäärien lasku oli voimakkaampaa, kuin silloin, jos potilaalla ei ollut motivaatiota hoitaa itseään tai hän ei ollut hoitoonsa sitoutunut. Sen sijaan haasteen muodostivat moninaisesti oireilevat somatisaatiopotilaat, joiden käyntimäärien hillitseminen osoittautui vaikeaksi. Toimintatavasta saatiin hyviä kokemuksia erityisesti monisairaiden potilaiden kohdalla, joilla on useita somaattisia sairauksia ja huono hoitotasapaino.
Hankkeessa on kehitetty myös uutta teknologiaa virtuaalikotihoitoon: videopuhelimen ja turvarannekkeen yhdistävä ratkaisu. Paljon kotihoidon käyntejä vaativien asiakkaiden koteihin on sijoitettu kosketusnäyttöjä. Asiakkaat ovat olleet kotoaan yhteydessä Esperin hälytyskeskukseen, johon heillä on ollut mahdollisuus saada kuva- ja ääniyhteys ympäri vuorokauden. Yhteys avautuu turvarannekkeen hälytysnappia painamalla. Lisäksi asiakkaat ovat olleet kuvapuhelinyhteydessä kotihoidon yksikköön, jolloin kotikäynti on korvattu virtuaalisella käynnillä. Näin on toteutettu esimerkiksi lääkkeenoton seurantaa. Kuvapuhelinyhteyksiä ollaan rakentamassa asiakkaan kotoa myös muihin kohteisiin.
Terveysasemien avainasiakkaiden palveluohjaus on osa vastaanottotyön arkea: tämä on edellyttänyt koko henkilöstön sitoutumista toimintatapaan. Virtuaalikotihoidon piirissä on asiakkaita Iistä, Pudasjärveltä, Utajärveltä ja Vaalasta yhteensä 15, ja edelleen etsitään toimintaan halukkaita asiakkaita mukaan. Avainasiakkaiden palveluohjausta sovelletaan myös vuoden 2011 alussa käynnistyneessä Sujuva-hankkeessa, jossa terveysasemien asiakkaille tarjotaan vierihoitona ohjausta sähköisten palveluiden ja teknologian käyttöön. Lisäksi virtuaalikotihoidon kehitystyötä ja käyttöönottoa jatketaan syyskuun alusta käynnistyneessä kansainvälisessä etäterveydenhuollon projektissa.
Palveluohjausta avainasiakkaille – keskeiset hyödyt:
- hoitoprosessien selkeytyminen ja tehostuminen
- todellisen palvelutarpeen realisoituminen
- käyntimäärien hillitseminen
- vastaanotolle suuntautuneen paineen väheneminen
- asiakkaiden elämänlaadun ja -hallinnan parantuminen
- asiakastyytyväisyyden lisääntyminen
- yhteyden saamisen helpottuminen
- asioinnin joustavuuden lisääntyminen
- hoitajien osaamispotentiaalin hyödyntäminen
- moniammatillisen työotteen vahvistuminen
Hoitajajohtoinen toimintamalli
Oma palveluohjaaja monisairaan tukena
Turvalaiteteknologiaselvitys 1.7.2009
Yhteystiedot
projektipäällikkö Outi Kanste
p. 044 069 1443
outi.kanste(@)oulunkaari.com
ylilääkäri Olavi Timonen
p. 040 051 9419
olavi.timonen(@)oulunkaari.com
palveluohjaajat:
Iin terveyskeskus: terveydenhoitaja Leena Törmänen
Pudasjärven terveyskeskus: terveydenhoitaja Aila Rissanen
Utajärven terveyskeskus: terveydenhoitaja Mira Holappa
Vaalan terveyskeskus: sairaanhoitaja Kaisu Miettinen
| |
![]() |


















