Yhtymähallitus
Kuntayhtymän hallituksessa on kaksitoista jäsentä ja heillä kullakin henkilökohtainen varajäsen. Jäsenet valitaan yhtymävaltuuston toimikautta vastaavaksi ajaksi. Yhtymähallituksen kokoonpano määräytyy jäsenkuntien väkiluvun perusteella. Iin ja Pudasjärven kunnilla on neljä jäsentä ja Simon, Utajärven ja Vaalan kunnilla kaksi jäsentä.
Yhtymähallituksen kokoonpano on sovitettava sellaiseksi, että se vastaa jäsenkuntien valtuustoissa olevien ryhmien kunnallisvaaleissa saamaa ääniosuutta kunnallisvaalilaissa säädetyn suhteellisuusperiaatteen mukaisesti. Jäsenkunnat neuvottelevat yhdessä paikkojen jakamisesta.
Yhtymähallitukseen valitaan puheenjohtaja ja yksi varapuheenjohtaja. Puheenjohtajuus on alueittain (Ii, Pudasjärvi, Utajärvi-Vaala) kiertävä kauden ollessa kaksi vuotta.
Yhtymähallituksessa pysyvinä asiantuntijajäseninä ovat kunnanjohtajat läsnäolo- ja puheoikeudella. Lisäksi kokouksiin voidaan kutsua kuultavaksi muita asiantuntijoita. Yhtymähallituksen esittelijänä toimii kuntayhtymän johtaja.
Yhtymähallituksen tehtävät
Yhtymähallitus valvoo kuntayhtymän etua, edustaa kuntayhtymää ja hyväksyy kuntayhtymän kannalta oleelliset sopimukset.
Yhtymähallituksen yleisenä tehtävänä on, ellei hallintosäännössä toisin määrätä.
1. ohjata, kehittää ja valvoa kuntayhtymän toimintaa
2. vastata yhtymävaltuuston asioiden valmistelusta, päätösten täytäntöönpanosta ja laillisuuden valvonnasta
3. vastata kuntayhtymän hallinnosta ja taloudenhoidosta
4. vastata tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen laatimisesta
5. päättää yhteistyöhankkeista
6. tehdä kuntayhtymän toimialaan ja tehtäviin liittyvät tarpeelliset sopimukset, antaa lausunnot ja selvitykset mahdollisiin valituksiin
7. päättää vahingonkorvauksen myöntämisestä kuntayhtymän ollessa korvausvelvollinen
8. päättää maksuista ja korvauksista
9. päättää päätösvallan siirtämisestä alaisilleen viranhaltijoille
10. perustaa tarvittavat tiimit ja määritellä niiden tehtävät
Kun yhtymähallitus toimii yhteistoiminta-alueen tilaajahallituksena, tehtävänä on
1. vastata sopijakuntien puolesta yhteistoimintaan sisältyvien tehtävien yleisestä kehittämisestä, suunnittelusta sekä toiminnan ja talouden seurannasta
2. laatia vuosittain yhteistoiminta-alueen yhteiset taloudelliset ja toiminnalliset tavoitteet kuntien järjestämissuunnitelmien ja talousarviosuunnittelun pohjaksi
3. tehdä kunnille kuntakohtaisen järjestämissuunnitelman pohjalta syyskuun loppuun mennessä esitys vuotuisesta talousarviosta sekä siihen liittyvästä toiminta- ja taloussuunnitelmasta sopimuskuntien ja tuotantopuolen kanssa käytyjen neuvottelujen pohjalta
4. käydä neuvottelut tuotantopuolen talousarvioon sisältyvistä palvelutuotantotavoitteista ja hyväksyä tuotantopuolen talousarvioon sisältyvä palvelutuotantositoumus kuntien järjestämissuunnitelmien pohjalta.
5. päättää kuntayhtymän hankintaohjeista
6. päättää palvelujen ostamisesta ja myymisestä kuntien järjestämissuunnitelmien ja kuntayhtymän hankintaohjeen mukaisesti
7. hyväksyä toimialallaan merkittävien hankkeiden tarveselvitykset, suunnitelmat, hankintaohjelmat ja muut vastaavat
Hallitus voi siirtää määräämilleen viranhaltijoille edellä mainittua päätösvaltaa.
Yhtymähallituksen jäsenet
(Simon edustajat 1.1.2011 alkaen)
Kemppainen Pentti, puheenjohtaja
puh: 0400-684084
pentti.kemppainen(@)oulunkaari.com
varalla Karjalainen Esa
Näätänen Sirpa, varapuheenjohtaja
sirpa.naatanen(@)oulunkaari.com
varalla Lohi Asko
Haatainen Matti
matti.haatainen(@)oulunkaari.com
varalla Räinä Juha
Liedes Teijo
teijo.liedes(@)oulunkaar.com
varalla Tiiro Leena
Pakonen Ilkka
ilkka.pakonen(@)oulunkaari.com
varalla Tuomela Johannes
Ekdahl Aune
aune.ekdahl(@)oulunkaari.com
varalla Kokko Antero
Nivala Kaisa
kaisa.nivala(@)oulunkaari.com
varalla Komulainen Erja
Riekki Vesa
vesa.riekki(@)oulunkaari.com
varalla Oinas-Panuma Eero
Tihinen Paavo
paavo.tihinen(@)oulunkaari.com
varalla Kuukasjärvi Tuula
Reijo Nurmela
reijo.nurmela@simo.fi
varalla Päivi Ruotsalainen
Pirkko Ylikärppä
pirkko.ylikarppa@simo.fi
varalla Seppo Lämsä
Karvonen Raili
raili.karvonen(@)oulunkaari.com
varalla Kinnunen Tarja
Moilanen Ahti
ahti.moilanen(@)oulunkaari.com
varalle Mikkonen Tapani
Kuusela Terttu
terttu.kuusela(@)oulunkaari.com
varalla Leinonen Aino
Yhtymävaltuuston edustajat
puheenjohtaja Maarit Tihinen
maarit.tihinen(@)oulunkaari.com
1. varapuheenjohtaja Tapio Pohjanvesi
tapio.pohjanvesi@pudasjarvi.fi
2. varapuheenjohtaja Eero Pirttikoski
eero.pirttikoski(@)oulunkaari.com
Kuntien johto
Daavittila Kaarina, kaupunginjohtaja, Pudasjärvi
040 826 6588, kaarina.daavittila(@)pudasjarvi.fi
Juujärvi Kyösti, kunnanjohtaja, Utajärvi
0500 586 152, kyosti.juujarvi(@)utajarvi.fi
Kehus Markku, kunnanjohtaja, Ii
050 388 1800, markku.kehus(@)ii.fi
Määttä Tytti, kunnanjohtaja, Vaala
0400 855 920, tytti.maatta(@)vaala.fi
Tavia Esko, kunnanjohtaja, Simo
040 839 6854, esko.tavia(@)simo.fi
Esittelijä
Leena Pimperi-Koivisto, vt. kuntayhtymän johtaja
(08) 587 56 123 leena.pimperi-koivisto(@)oulunkaari.com

















