Oulunkaaren Seutunappi
Opetusministeriö on myöntänyt 7.4.2009 Oulunkaaren kuntayhtymälle avustusta nuorten tieto- ja neuvontapalveluihin sekä verkkomedioihin (30.000 €) ja Oulunkaaren kuntien liittämiseksi aloitekanavaan (10.000 €). Hankkeen tavoitteena on selkeyttää toimikenttää ja samalla laajentaa yhteystyöaluetta Oulun suuntaan, koska Oulu on selkeä suunta nuorilla. Alueemme nuorisotyöntekijät näkevät yhteisen seudullisen verkkopalvelun tarpeen. Tärkeää on myös, että Oulusta löytyvää ammattitaitoa laajennettaisiin seudun käyttöön.
Seutunappi – toiminnan kohderyhmänä ovat 13–29-vuotiaat Oulunkaaren seutukunnassa asuvat nuoret sekä nuorten vanhemmat ja nuorten parissa työskentelevät, lisäksi myös alueelta esim. opiskelujen perässä pois muuttaneet nuoret, jotka tätä kautta saavat ajankohtaista tietoa kotiseutunsa toiminnoista ja nuorten asioista. Seutukuntamme pitkät välimatkat myös asettavat omat haasteensa toiminnalle.
Oulunkaaren nuorten tieto- ja neuvontapalvelujen hankkeen tavoitteena on:
- Kehittää nuorten tieto- ja neuvontapalvelua siten, että kaikille seudun nuorille taattaisiin tasapuoliset, maksuttomat ja helposti saavutettavat, lähellä olevat tieto- ja neuvontapalvelut nuoren yhteiskunnallisesta asemasta ja asuinpaikasta riippumatta.
- Hankkeessa keskitytään kehittämään nuorten tieto- ja neuvontapalveluille seutukunnallisia viestinnän välineitä sekä tarjoamaan seudun nuorisotyöntekijöille koulutusta nuorten tieto- ja neuvontatyöstä.
- Aloitetaan yhteistyö Oulun seudun nuorten tieto- ja neuvontapalveluiden kanssa.
Hankkeessa työskentelevät: Pudasjärveltä Tarja Väisänen, Utajärveltä Jukka Grip, Vaalasta Tuomo Haapala ja Iistä ja Yli-Iistä Minna Nurmela. Projektin vastuuhenkilönä kuntayhtymänjohtaja Kirsti Ylitalo ja projektityöntekijänä Marja-Liisa Junes.
Lisätietoja antavat kuntayhtymän johtaja Kirsti Ylitalo, puh. 040 7400 978 ja vapaa-aikasihteeri Minna Nurmela, puh. 050 3950 393.

Etusivu




