Ajankohtaista
Psykologeista maakunnallinen pula – Oulunkaari ostaa perheneuvolan ja perheterapeutin psykologipalvelut
Julkaistu: 21.03.2012Oulunkaaren kuntayhtymä on ostanut Iin, Pudasjärven, Utajärven ja Vaalan perheneuvolapsykologi- ja perheterapeuttipalvelut Koulutusavain Oy:ltä. Helmikuun lopussa päättynyttä sopimusta on jatkettu kesäkuun loppuun. Tuona aikana kuntayhtymä neuvottelee eri toimijoiden kanssa uusista pitempiaikaisista osasopimuksista.
Aiemmin kuntayhtymä kilpailutti palveluntuottajia, mutta tarjouksia tuli vain yksi.
Ostopalveluja käytetään, koska omiin auki oleviin virkoihin ei ole hakijoita. Psykologien virkojen ja toimien täyttäminen on osoittautunut vaikeaksi koko Pohjois-Pohjanmaalla, eikä tilanne ole helppo muuallakaan. Psykologipula kuormittaa erityisesti perheneuvoloiden työtä, mutta myös koulupsykologeista ja terveyskeskuspsykologeista on laajalti vajetta. Pulan syyt vaihtelevat alueittain.
- Suurten väestökeskittymien ja maakuntakeskusten tarjoamiin virkoihin ja tehtäviin on yleensä varsin hyvin hakijoita, mutta toisaalta runsaat työllistymismahdollisuudet aiheuttavat suurta vaihtuvuutta. Näin osa viroista ja tehtävistä on toistuvasti tai jatkuvasti täyttämättä. Pienillä ja etäisillä paikkakunnilla pula johtuu siitä, ettei hakijoita virkoihin tai toimiin yksinkertaisesti ole, toteaa Oulunkaaren vs. sosiaalijohtaja Kari Matela.
Psykologipalvelua ostetaan Pudasjärvelle ja Iihin noin kaksi päivää viikossa ja Utajärvelle ja Vaalaan noin kaksi päivää kuukaudessa. Perheterapeutin palvelua ostetaan Iihin, Utajärvelle ja Vaalaan keskimäärin kaksi päivää kuukaudessa.
Lisätietoja
vs. sosiaalijohtaja Kari Matela
(08) 5875 6554















