KOKO eli koheesio- ja kilpailukykyohjelma
KOKO-ohjelma on työ- ja elinkeinoministeriön rahoittama valtakunnallinen koheesio- ja kilpailukykyohjelma, johon myös Oulunkaaren kuntayhtymä osallistuu. Oulunkaaressa KOKO-ohjelma on jaettu neljään toimenpidekokonaisuuteen, jotka kaikki käynnistyivät vuoden 2010 aikana.
1. Asuin- ja elinympäristöjen kehittäminen
2. Saavutettavuus
3. Kuntakeskusten elinvoima ja vetovoimaisuus
4. Aluemarkkinointi ja viestintä
Asuinympäristöjen kehittämisosiossa vetovastuu on Utajärvellä ja Vaalalla. Vuonna 2010 on aloitettu selvitys kuntien teknisten palveluiden kehittämiseksi. Tarkoitus on saada rakentamiskäytännöistä asiakasystävällisempiä.
Saavutettavuusosiosta vastaa Pudasjärven kaupunki. Vuonna 2010 on aloitettu selvitys logistiikan eli ihmisten, tavaroiden ja tiedon liikkumisesta alueella. Selvityksen pohjalta on tarkoitus kehittää alueen logistiikkapalveluita.
Kuntakeskusten vetovoimaisuus -osiossa vetäjänä on Iin kunta. Vuonna 2010 on osion puitteissa teetetty matkailutuloselvitys, jonka tuloksia hyödynnetään alueen palvelujen parantamisessa.
Aluemarkkinoinnin osuudesta vastaa kuntayhtymä. Toimenpidekokonaisuudessa kartoitetaan jäsenkuntien nykyisiä viestintäkeinoja ja luodaan kunnille viestintästrategiat.
Työ- ja elinkeinoministeriö jatkaa KOKO-ohjelmaa vuoden 2013 loppuun saakka, ja Oulunkaaren kuntayhtymä päättää osallistumisestaan vuoden kerrallaan. Rahoituksesta puolet tulee ministeriöltä, puolet jäsenkunnilta.
Oulunkaari osallistuu erilaisiin KOKO:n verkostoihin:
Lisätietoja KOKO-ohjelmasta saa sivuilta www.tem.fi/koko.
Yhteystiedot
seudullinen yritysasiamies Ilkka Pirttikoski
p. 044 019 9598
ilkka.pirttikoski(@)oulunkaari.com

















