Kuntapalvelutoimisto
Seudullinen kuntapalvelutoimisto aloitti toimintansa 1.1.2009. Toimiston hoidettaviksi siirtyivät kunnilta palkanlaskenta, kirjanpito, maksuliikenne, laskutus ja perintä sekä tietopalvelut. Toimiston toimintamalli on hajautettu, ja palvelupisteet sijoittuvat Iin, Simon, Utajärven ja Vaalan kunnanvirastoille ja Pudasjärvellä Pohjantähdessä.
Kuntapalvelutoimiston palvelu tukee kunnan perustehtäviä, ja asiakkaina ovat kunnan eri hallintokuntien edustajat ja kunnan henkilöstö sekä luottamushenkilöt ja eri viranomaiset, muun muassa verottaja ja eläkelaitokset. Palvelusopimuksiin on nimetty kunnittain ja osin palvelualueittain yhdyshenkilö, joka toimii linkkinä kunnan ja kuntayhtymän välillä. Kuntalaisiin ei siis ole suoranaista asiakaskontaktipintaa. Kunnan yhdyshenkilön kautta on kuntiin tiedotettu kunkin kunnan palveluntuottajat ja heidän yhteystietonsa. Yhdyshenkilöt ovat tiedottaneet omissa kunnissa sovitun käytännön mukaisesti eteenpäin.
Henkilöstöpalvelujen esimiehenä toimii henkilöstöpäällikkö Juha Torvinen. Torvisen työpiste on kuntayhytmän toimistossa Micropoliksessa Iissä.
Tietopalvelujen esimiehenä toimiii tietohallintopäällikkö Matti Matero. Materon työpiste on kuntayhtymän toimistossa Micropoliksessa Iissä.
Talouspalveujen esimiehenä toimii taloussihteeri Hilkka Väisänen ja hän työskentelee Utajärven kunnanvirastolla.
Yhteystiedot:
Oulunkaaren kuntayhtymä
Piisilta 1
Micropolis, 2. krs
91100 Ii
puh: 08-5875 6100 (vaihde)
fax: 08-553 6507
Y-tunnus: 1006538-5
Henkilöstöpäällikkö Juha Torvinen
puh: 08-5875 6113
Tietohallintopäälllikkö Matti Matero
puh: 08-5875 6129
Taloussihteeri Hilkka Väisänen
Oulunkaaren kuntayhtymä
Utajärven toimipiste
PL 18
96101 Utajärvi
puh: 08-5875 6115
Päivitetty 16.8.2012

















