Extranet Webmail Ii Pudasjärvi Utajärvi Vaala Yli Ii Ylikiiminki
 
Oulunkaaren Seutukunta
Oulunkaaren Seutukunta

Piisilta 1
Micropolis
91100 Ii
puh (08) 553 6500
fax (08) 553 6507

 

Seutukuntajohtajan tervehdys

Kulunut vuosi 2007 on ollut Oulunkaarella työntäyteinen. Viime keväänä rakensimme kunta- ja palvelurakenneuudistuksen puitelain edellyttämää yhteistoiminta-aluetta ja seudullista kuntapalvelutoimistoa. Iin, Pudasjärven, Utajärven ja Vaalan yhteinen sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämiskeskuksen käynnistäminen aloitetaan ensi vuoden alussa. Järjestämiskeskuksen vastuuhenkilöksi on nimetty Utajärven ja Vaalan johtava lääkäri Olavi Timonen. Vuoden alussa lähdemme myös ratkaisemaan Kiimingistä ja lääninlääkärinäkin tunnetun Iin terveyspalvelujohtajan H. Tapio Hanhelan vetämänä tuotantopuolen hallinnollista organisoitumista yhdessä kuntien sosiaali- ja terveydenhuollon henkilöstön ja luottamushenkilöiden kanssa. Myös Yli-Iin kunta on mukana valmisteluvaiheen aikana tehden samalla kuntaliitosselvitystä Oulun kaupungin kanssa. Kuntalaisten silmissä tämä kaikki voi kuulostaa monimutkaiselta, mutta suunnittelun tavoitteena on, ettei kuntalaisten palveluille aiheudu tästä lain vaatimasta hallinnollisesta muutoksesta haittaa. Kuntien päätösten mukaisesti seudullinen kuntapalvelutoimisto käynnistyy vuoden 2009 alussa, mutta uusi palvelujohtaja aloittaa työnsä jo tammikuussa 2008. Palvelujohtajaksi on valittu  Mirja Klasila. Muu tarvittava henkilöstö rekrytoidaan keväällä. Erityisesti ensi vuonna panostamme kuntapalvelutoimiston henkilöstön koulutukseen.

Elinkeinopuolella tärkein avaus on ollut Oulunkaaren seutukunnassa uusiutuvan energian yrityskeskuksen valmisteluun liittyvät asiat. Biopolttoaineiden tuotanto on merkittävä työllistäjä maaseudulla jo tällä hetkellä ja jatkossa sen odotetaan tuovan yhä enemmän uusia ja korvaavia elinkeinomahdollisuuksia maataloustoiminnan vähentyessä. Myös maakuntaohjelmaan on Oulunkaaren seutukunnan elinkeinojen kehittämisen osalta kirjattu profiloituminen energiantuotannon kehittämiseen ja aktiiviseen vaikuttamiseen uusiutuvan energian tuotannon ja käytön edistämiseksi. Jotta kansallisessa ja alueellisessa kilpailussa uusiutuvan energialähteiden elinkeinomahdollisuuksien lisäämisessä pärjätään, käynnistetään yrityskeskuksen toiminta jo vuoden 2008 alussa kokeneen energiamiehen Iin resurssijohtajan Markku Kehuksen toimesta.

Oulunkaaren seutukunta on hyväksytty marraskuussa 2007 sisäasianministeriön rahoittamaan alueelliseen maaseutuosioon. Ohjelman tavoitteena on luoda seudullinen elinkeinojen toimintamalli eli ratkaisut siitä, miten Oulunkaaren kuntien elinkeinojen resurssit kohdennetaan uudelleen vastaamaan mm. uusien yritysten perustamisneuvontaan ja jo toimivien yritysten esille nostamiin kehittämistarpeisiin. Seutukuntaan palkataan vuoden alussa elinkeinotoimen asiantuntija tekemään strategista suunnittelua yhdessä seudun kuntien ja seudullisen elinkeinotiimin kanssa ja myös toimimaan seudun yritysten parissa.

Seutukunta on ollut aktiivisesti mukana kansainvälinen yhteistyössä. Uskon, että uuden ohjelmakauden aikana pystymme hyödyntämään yhä enemmän kansainvälisiä rahoituksia erityisesti matkailun ja hyvinvointipalvelujen kehittämisessä. Yhteistyö on tiivistynyt myös muiden seutukuntien ja erityisesti Oulun seudun kanssa. Ilman toimivia verkostoja ei nykymaailmassa enää pärjää.

Kuluneen vuoden toiminta ja tehdyt ratkaisut eivät olisi olleet mahdollisia ilman sitoutunutta ja asiantuntevaa henkilöstöä, seudun kuntien yhteistyötä ja kykyä päättää asioista. Seutukunnan poliittista päätöksentekoa vahvistetaan ensi vuoden alussa, kun uusi 10-jäseninen seutuhallitus aloittaa työnsä. Päätettäväksi tulee monia kuntien elinvoimaisuuden kannalta merkittäviä asioita. Kiitän kaikkia mukana olleita tärkeästä panoksesta seudullisen yhteistyön kehittämiseen ja samalla toivotan Vaalan kunnan tervetulleeksi kuntayhtymään jäseneksi ensi vuoden alussa.

Mennyt vuosi on osoittanut, että olemme organisaationa tunnistaneet kuntien tarpeet ja pystyneet yhdessä valitsemaan ne painopistealueet, joita viemme yhteisesti eteenpäin. Organisaationkin on pystyttävä uudistumaan toimintaympäristön muuttuessa. On kyettävä luopumaan vanhoista tehtävistä, otettava uusia ja laitettava välillä kehittämisideoita hyllylle odottamaan oikeaa aikaa.

Kirsti Ylitalo

 

  Palaute