Ajankohtaista
Yhtymävaltuusto valitsi yksimielisesti Pimperi-Koiviston kuntayhtymän johtajaksi
Julkaistu: 25.05.2012Oulunkaaren yhtymävaltuusto valitsi yksimielisesti nykyisen vt. kuntayhtymän johtaja Leena Pimperi-Koiviston kuntayhtymän johtajaksi.
Pimperi-Koivisto on työskennellyt Oulunkaaren kuntayhtymän alueella vuodesta 1995 lähtien. Viime vuodet hän on toiminut kuntayhtymän sosiaalijohtajana. Sitä ennen hän on ollut Iin kunnassa muun muassa resurssijohtajana, perhepalvelujohtajana, sosiaali- ja terveysjohtajana ja sosiaalityöntekijänä. Hän on ollut myös asiantuntijana rakentamassa kuntayhtymän sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämistä. Koulutukseltaan Pimperi-Koivisto on yhteiskuntatieteiden ja kasvatustieteiden maisteri.
Entinen kuntayhtymän johtaja Kirsti Ylitalo-Katajisto siirtyi keväällä Oulun kaupungin hyvinvointijohtajaksi. Kuntayhtymän johtajan virkaan oli viisi hakijaa, joista haastateltiin kolmea.















