Ajankohtaista
Pudasjärvi: Oulunkaari järjestää työterveyspalvelut elokuun alusta lähtien
Julkaistu: 21.06.2012Pudasjärvellä aiemmin työterveyspalveluita tuottanut Attendo MedOne lopettaa Pudasjärven toimipisteensä. Yritysten työterveyshuoltosopimuksissa on usein kolmen kuukauden irtisanomisajat. Jos paikalliset yritykset ja yhteisöt haluavat, että työntekijät voivat asioida Pudasjärvellä myös kesälomien jälkeen, kannattaa uusi sopimus Oulunkaaren kanssa tehdä mahdollisimman pian.
Attendo MedOnen Pudasjärven toimipiste jää kesätauolle 2. heinäkuuta, ja asiakkaat voivat asioida Attendon Kempeleen toimipisteessä. Tauon jälkeen 2. elokuuta lähtien Oulunkaari alkaa tuottaa palvelut terveysasemalla samoissa tiloissa kuin Attendo nykyään.
Oulunkaaren vastaava työterveyslääkäri Jyrki Tyvelä kertoo, että palveluntuottajan vaihdos ei aiheuta asiakkaiden kannalta suuria muutoksia, sillä valtaosa asiakkaille tutuista Attendo Medonen työntekijöistä siirtyy Oulunkaarelle. Myös toimintatavat pysyvät pääosin samoina.
Oulunkaari alkaa tuottaa työterveyspalvelut itse myös Iissä. Muissa jäsenkunnissa työterveyspalvelut ovat olleet koko ajan osa kuntayhtymän omaa toimintaa.
-Omana toimintana työterveyshuollosta voidaan kehittää pitkäaikainen kumppani, joka on sitoutunut ja riittävän lähellä työntekijöitä ja esimiehiä. Taloudellinen näkökulma ei ehkä itse tuotettuna ole niin vahvasti esillä toimintoja ohjaamassa. Toki toimintojen tulee olla kannattavia, ja pitkällä tähtäimellä taloudellistakin hyötyä on odotettavissa. Uskon, että kun organisaatio hyötyy, myös asiakkaat saavat hyötyä ja päinvastoin, Tyvelä toteaa.
Painopiste siirtyy ennaltaehkäisyyn
Tyvelän mukaan työterveyshuollossa panostetaan entistä enemmän siihen, että työntekijän työ- ja toimintakykyä edistetään koko uran ajan.
- Jonkinlainen työkykyasioiden koordinaattorin rooli korostunee jatkossa. Perinteisestihän työterveyshuolto on keskittynyt työperäisten sairauksien ehkäisyyn ja riskilähtöiseen toimintaan. Nykyään korostaisin yhteistyön merkitystä työterveyshuollon ja työnantajien välillä ja toimintojen suunnitelmallisuutta.
Lisätietoja
Oulunkaaren vastaava työterveyslääkäri Jyrki Tyvelä, (08) 5875 6928, 050 565 0445, jyrki.tyvela@oulunkaari.com, lomalla 25.6.–31.7.
Oulunkaaren ylilääkäri H. Tapio Hanhela, (08) 5875 6919, 050 443 3067, h.tapio.hanhela@oulunkaari.com, lomalla 22.6.-12.8.















