Pitkittyneen tai toistuvan selkävaivan hoito
Selkävaivat ovat hyvin yleinen oire, jopa 80 % väestöstä potee selkäkipua jossain vaiheessa elämänsä aikana. Selkäkipu menee usein ohi mutta siihen liittyy uusiutumistaipumus. Paranemisennuste on hyvä, myös selkäkivun uusiutuessa. Pitkittyneistäkin selkäkivuista jopa 75% on sellaista, mihin ei löydy tutkimuksissa selkeää yksittäistä syytä.
Jos selkäkipusi jatkuvat yli 4-6 viikkoa tai toistuvat useita kertoja vuodessa, ota yhteys terveyskeskuksen fysioterapeuttiin ja varaa aika kuntoneuvolaan. Fysioterapeutti arvioi toimintakykyäsi ja ohjaa sinulle henkilökohtaisen harjoitusohjelman. Liike- ja liikuntahoidolla, jossa asteittain lisätään harjoittelun määrää, voidaan vähentää selkäkivusta aiheutuvaa haittaa.
Kuntoneuvolan käyntimaksu on 7,5 euroa. Terveyskeskuksen selkäryhmässä voit harjoitella ohjattuna selkää kuntouttavia liikkeitä ja pääset helpommin omatoimisen harjoittelun alkuun. Selkäryhmä on maksuton.
Mikäli selkävaivasi jatkuu hankalana liikeharjoittelussa huolimatta, terveyskeskus- tai työterveyslääkäri arvioi lisätutkimusten (tavallisimmin röntgen- tai laboratoriotutkimukset) tarpeellisuutta Erityiskuvantamistutkimukset kuten magneettikuvaus) ovat aiheellisia yleensä vain silloin, kun epäillään joko vakavaa sairautta tai jo harkitaan leikkausta.
Pitkittyneen selkäkivun vuoksi kannattaa käydä lääkärissä myös mikäli:
- alaraajan/alaraajojen voima heikkenee
- selkäkipu selvästi pahenee, erityisesti yöllä ja makuulla, levossa
- selkäkipu on tullut tapaturman jälkeen (putoaminen, kaatuminen)
- selkäkipuun yhdistyy selittämätön painon lasku ja kuumeilu ja väsymys
- on virtsan tai ulosteen pidätyskyvyttömyyttä tai vaikeuksia näissä toiminnoissa
Suomen selkäliiton www-sivuilta löydät runsaasti lisätietoja selkäkivusta, sen hoidosta ja kuntoutuksesta. Sivuilta voit myös tulostaa tai tilata kotiharjoitteluohjelman omatoimiseen selän kuntoutukseen.
Osoite on: www.selkaliitto.fi

















