Oulunkaari     Sosiaali- ja terveyspalvelut     Elinkeinot    
 
   
Oulunkaaren Seutukunta
Oulunkaaren kuntayhtymä - Hyvinvointia ihmistä lähellä.

Tukipalvelut

Tukipalvelut täydentävät muuta kotipalvelua. Tukipalveluita ovat muun muassa ateriapalvelu, kuljetus, kylvetys, asiointi, vaatehuolto, siivous ja turvapuhelinpalvelu. Tukipalveluita järjestetään omana toimintana ja palvelusetelillä.

 

Ateriapalvelu

Ateriat valmistetaan Suvituulen palvelukeskuksessa, johon on mahdollista tulla ruokailemaan. Aterian voi tilata myös kotiin kuljetettuna.

Ateriapalvelun maksut tullaan yhtenäistämään Oulunkaaren kunnissa kohtuullisen siirtymäajan kuluessa. Tavoitteena on, että uudet taksat tulevat voimaan vuoden 2011 alussa.

 

Kuljetuspalvelu

Kuljetuspalvelua hoitaa Palvelulinja Unto, jolla on mahdollista hoitaa myös kauppa-asioita.

Sosiaalihuoltolain mukaista kuljetuspalvelua voidaan myöntää yli 65-vuotiaalle henkilölle, joka täyttää myönnettävän palvelun kriteerit. Kuljetuspalvelujen myöntämisessä sovelletaan tulo- ja varallisuusharkintaa. Ensisijaisesti matkat myönnetään ryhmäkuljetuksina tai kyläkyyteinä. Asiakas maksaa linja-autotaksan mukaisen omavastuuosuuden.

Kuljetuspalveluohjeet (pdf-tiedosto)

 

Saattajapalvelu

Tilapäisen kotipalvelun taksa.

 

Kylvetys

Sauna ja kylvetyspalvelua tarjotaan Suvituulen palvelukeskuksessa. Asiakkaalta peritään jatkuvan kotipalvelun tai tilapäisen kotipalvelun taksa.

 

Asiointipalvelu

Säännöllisen kotihoidon asiakkailla on mahdollisuus saada asiointiapua kauppaan tai pankkiin hoito- ja palvelusuunnitelman mukaisesti.

Asiointi- ja kauppapalvelu: 10 euroa per kerta

 

Vaatehuolto

Kotipalvelun työnä 4,50 euroa per kilo tai kone

 

Siivous

25 euroa per tunti

 

Turvapuhelinpalvelu

Hinta: 25 euroa per kuukausi

Hälytyskäynti: tilapäisen kotipalvelun taksa.

Lisätietoja turvapuhelimista: Ritva Leinonen, 050 917 7346, ja Elsa Koskinen, 050 521 3739.

 

Yhteystiedot

vs. kotihoidon palveluesimies Anne Kaattari
0400 855 989
anne.kaattari(@)oulunkaari.com

avokuntoutusohjaaja Ritva Leinonen
050 917 7346
ritva.leinonen(@)oulunkaari.com