Koronarokotusten nettiajanvarausohjeet

Varaa rokotusaika ensisijaisesti netistä. Alle 18-vuotiaiden tulee varata rokotusaika koronarokotusnumerosta.

Kaikissa Oulunkaaren kunnissa koronarokotteita saavat kaikki yli 16-vuotiaat (tulee olla jo täyttänyt 16) sekä 12-15-vuotiaat THL:n 1- tai 2-riskiryhmiin kuuluvat.

Lasten riskiryhmät ovat samat kuin THL:n aiemmin määrittämät aikuisten riskiryhmät, paitsi ylipainon arvioimisessa käytetään lasten painoindeksiä ja arvoa 35. Alle 18-vuotiaiden tulee varata rokotusaika koronarokotusnumerosta, josta voi myös tarkistaa, kuuluko nuori riskiryhmään.

Riskiryhmiin voivat kuulua muun muassa nuoret, joilla on elinsiirto, kantasolusiirto, aktiivisessa hoidossa oleva syöpä, vaikea puolustusjärjestelmän häiriö, vaikea krooninen munuais-, maksa- tai keuhkosairaus, diabetes, downin oireyhtymä, lisämunuaisten vajaatoiminta, uniapnea, psykoosisairaus, jatkuvaa lääkitystä vaativa astma, vaikea sydänsairaus, hengitystä haittaava neurologinen sairaus tai immuunipuolustusta heikentävä lääkehoito autoimmuunisairauteen.

Yli 18-vuotias, varaa aikasi ensisijaisesti netistä, oulunkaari.com (Simossa on vain puhelinajanvaraus).

Jos työaikataulujen vuoksi sopivaa rokotusaikaa ei löydy, kannattaa soittaa rokotusnumeroon ja etsiä sopivaa ratkaisua henkilökunnan kanssa.

Lisätietoja 12-15-vuotiaiden riskiryhmäläisten rokottamisesta THL:n sivuilla>>

 

Siirry rokotusten Nettiajanvaraukseen>>

Oulunkaaren koronarokotustilanne 13.7. Samat tiedot löytyvät tekstistä.
Voit klikata kuvaa suuremmaksi.

Varaa vain ensimmäinen aika. Saat rokotuksen yhteydessä toisen ajan vahvistusrokotteeseen. Jos vain mahdollista, aika kannattaa varata netin kautta. Silloin koronarokotepuhelimessa voidaan palvella niitä asiakkaita, jotka eivät pysty asioimaan netissä.

Vapaita aikoja julkaistaan nettiin aina sen mukaan, kun tulevat rokotemäärät varmistuvat. Eli joskus voi käydä niin, että netissä ei ole tarjolla yhtään vapaata aikaa. Silloin aikaa ei voi varata myöskään koronarokotuspuhelimesta, joten kannattaa palata asiaan parin päivän päästä uudelleen. Nettipalvelun kautta voit myös perua ensimmäisen rokoteajan ja varata uuden ajan, mutta vahvistusrokotteen muuttaminen tulee tehdä aina puhelimitse.

Vahvistusrokotteen ajan voi vaihtaa vain erittäin hyvästä syystä ja vain puhelimitse. THL:n uuden linjauksen mukaan, jos on yli 65-vuotias ja on saanut ensimmäisen rokotteen AstraZenecaa, vahvistusrokotteeksi voi pyytää muun rokotteen. Pyyntö tulee tehdä soittamalla hyvissä ajoin rokotusnumeroon, vaihtoa ei voi tehdä enää rokotuspaikalla. Alle 65-vuotiaat saavat automaattisesti muun kuin AstraZeneca-rokotteen.

Miksi Nettiajanvarauksen sivu ilmoittaa ”Oops! Jotain meni nyt pahasti pieleen…”?
Todennäköisesti olet siirtynyt linkkiin mobiililaitteella Facebookin kautta, jolloin sisäinen selain estää linkin avautumisen. Joissakin puhelimissa (esim. iPhone) linkin pitkään painaminen mahdollistaa linkin avaamisen. Kopioi Nettiajanvarauksen linkki ja avaa se uudessa selainikkunassa: https://oulunkaari.terveytesi.fi/portal#/main

Siirry rokotusten Nettiajanvaraukseen>>

Lisätietoja koronarokotuksista Oulunkaarella>>

Tietoa koronarokotustodistuksista Oulunkaarella>>

 

Rokotusnumerot

II: 08 5875 5011 palvelee ma-pe klo 8-9

PUDASJÄRVI: 08 5875 5012 palvelee ma-ti klo 8-10, ke-to klo 8-9

SIMO: 08 5875 5013 palvelee ma-to klo 8-10

UTAJÄRVI: 08 5875 5014 palvelee ma-to klo 8-9

VAALA: 08 5875 5015 palvelee ma, ti ja to klo 8-9