Oulunkaaren influenssarokotepäivissä muutoksia

Kiinnostus influenssarokotteita kohtaan on ollut tänä vuonna ennennäkemättömän suurta koko Suomessa, ja myös Oulunkaaren alueella rokotteita on mennyt ennakoitua enemmän. THL suositteleekin, että rokotukseen hakeutuisivat nyt ensi sijassa vakavalle influenssavirukselle alttiit ryhmät. Tällaisia henkilöitä ovat voimakkaasti immuunipuutteiset ja vakavasti sairaat henkilöt, alle 6 kuukauden ikäiset vauvat, raskaana olevat naiset ja perussairaat ikääntyneet. Myös vakavalle influenssavirukselle alttiiden henkilöiden läheisille suositellaan rokotetta. Lähipiirillä tarkoitetaan henkilöä, joka asuu tai on viikoittain kasvotusten tekemisissä samassa huoneessa vakavalle influenssalle alttiin kanssa.

THL:n uuden suosituksen ja rokotteiden rajallisen määrän takia Oulunkaaren joukkorokotuspäivissä on tapahtunut muutoksia. Alta löydät kuntakohtaiset uudet tiedot rokotuksista. Rokotteen riittävyydestä johtuen kannattaa edelleen seurata Oulunkaaren tiedotusta mahdollisten rokotuspäivien perutuksista.

Ii

  • Iin terveysaseman joukkorokotuspäivä 28.11. on peruttu.
  • Olhavassa rokotuspäivä järjestetään Olhavan koululla ennakkoon ilmoitettuna ajankohtana torstaina 26.11. klo 13.15 – 17.00
  • Kuivaniemessä edellä mainitut riskiryhmät voivat vielä saada rokotteen. Rokotukseen pääsee ajanvarauksella, p. 050 3881813, klo 8.00-9.00.

Jo varatut rokotusajat ovat voimassa ja aikoja voi vielä kysyä soittamalla neuvolan terveydenhoitajille klo 08-09 välillä. Yhteystiedot löydät nettisivuiltamme:

Pudasjärvi

Ilmoitetut rokotuspäivät ovat voimassa, ja rokotukset järjestetään seuraavasti:

  • lauantai 28.11. klo 9-15
  • keskiviikko 2.12. klo 9-16
  • perjantai 11.12. klo 9-14

Simo

Joukkorokotuspäivät 24.11., 1.12. ja 17.12. on peruttu, ja rokotuksia voidaan toistaiseksi antaa vain ajanvarauksella. Ajanvaraukset terveydenhoitajalta: p. 040 572 7241 (ma – pe) tai p. 040 839 6846 (ti – to). Huomioithan, että puhelimessa voi olla ruuhkaa poikkeuksellisesta tilanteesta johtuen.

Utajärvi

Ilmoitetut rokotuspäivät ovat voimassa, ja rokotukset järjestetään seuraavasti.

  • keskiviikko 25.11. klo 8-18
  • torstai 26.11. klo 8-16

Vaala

Ilmoitetut joukkorokotuspäivät ovat vielä voimassa, ja rokotukset järjestetään seuraavasti:

  • torstai 26.11. klo 8-11 ja klo 12-18
  • perjantai 27.22. klo 8-11 ja klo 12-15