Oulunkaaren Omahoito uudistui, palvelu on jälleen käytössä

Oulunkaaren Omahoito -palvelua voi jälleen käyttää normaalisti. Sivuston tekninen uudistaminen jatkuu vielä, joten joillakin sivuilla saattaa esiintyä tilapäisiä häiriöitä. Pahoittelemme mahdollisesti aiheutuvaa vaivaa.

Uudistuksen myötä Omahoito on aiempaa miellyttävämmän näköinen ja helpompi käyttää. Tässä ensimmäisessä uudistusvaiheessa käytettävyyttä on parannettu erityisesti tietokoneella käytettäessä. Ensi vuonna on suunnitelmissa uudistaa palvelua niin, että sen käyttö on entistä helpompaa myös älypuhelimella.

Oulunkaaren Omahoitoon voi kirjautua pankkitunnuksilla, mobiilivarmenteella ja varmennekortilla. Palvelussa voi lähettää viestejä sekä terveydenhuollon, vanhuspalvelujen että perhe- ja sosiaalipalvelujen ammattilaisille. Palvelussa voi myös tarkastella laboratoriotuloksiaan, tehdä omaan terveyteensä liittyviä muistiinpanoja ja testejä tai hakea esimerkiksi omaishoidon tukea. Vanhemmat voivat hoitaa tiettyjä asioita myös alle 10-vuotiaiden lastensa puolesta, esimerkiksi varata ajan lastenneuvolaan tai suuhygienistille.

Myös Oulunkaaren työterveyspalvelujen asiakkaat voivat hyödyntää omaan hyvinvointiinsa liittyviä palveluja, vaikka eivät asuisi alueella. Simon terveysasemalla on käytössä eri potilastietojärjestelmä kuin muissa Oulunkaaren kunnissa, minkä vuoksi Simon kuntalaiset eivät voi valitettavasti käyttää kaikkia terveyspalveluihin liittyviä toimintoja.

Muita käteviä sähköisiä asiointikanavia ovat esimerkiksi ajanvarauspalvelu 24/7 osoitteessa www.oulunkaari.com/ajanvaraus24h sekä valtakunnallinen Omakanta-palvelu osoitteessa www.omakanta.fi. Ajanvaraus 24/7 -palvelun kautta voi lähettää terveysasemalle ajanvarauspyynnön, johon vastataan viimeistään seuraavana arkipäivänä. Omakanta-palvelussa taas voi lähettää sähköisen reseptin uusimispyynnön, tarkastella hoitoon liittyviä kirjauksia sekä määrittää, ketkä voivat tarkastella omia terveystietoja.

Kehittämisehdotuksia sekä palautetta Omahoidon käytettävyydestä voi antaa Oulunkaaren digikummille, anja.eilitta-liuski@oulunkaari.com, 050 436 6593. Digikummin voi myös pyytää esittelemään Omahoidon käyttöä esimerkiksi yhdistyksen tilaisuuteen.

 

www.oulunkaarenomahoito.com