TÄRKEÄ PORUKKA koostuu Oulunkaaren kuntien asumispalvelujen sekä työ- ja päivätoiminnan asiakkaista. 2-3 kertaa vuodessa kokoontuvan seudullisen TÄRKEÄN PORUKAN lisäksi jokaisessa Oulunkaaren viidessä jäsenkunnassa toimii paikallinen TÄRKEÄ PORUKKA. Tavoitteena on lisätä työ- ja päivätoimintojen asiakkaiden omaa aktiivisuutta ja osallisuutta palvelujen suunnittelussa sekä toteuttamisessa.
TÄRKEÄ PORUKKA on perustettu vuonna 2016. Aluksi se tunnettiin nimellä Kehitysvammaisten Asiakasfoorumi. Nykyisin jäseniä on kaikista työ- ja päivätoimintojen asiakasryhmistä. Niinpä nimikin on vaihtunut. Asiakkaille järjestetyssä nimikilpailussa voittajaksi selviytyi TÄRKEÄ PORUKKA ja tämä nimi on otettu käyttöön vuoden 2021 alussa.
Omissa kunnissaan paikalliset TÄRKEÄT PORUKAT ovat suunnitelleet ja järjestäneet tapahtumia sekä osallistuneet yhteisiin tapahtumiin. Ne ovat järjestäneet avoimien ovien päiviä, myyjäisiä, markkinatapahtumia, ja osallistuneet kunnissa järjestettäviin tori- ja hyvinvointitapahtumiin.
Seudullisen TÄRKEÄN PORUKAN kokoontumisissa asiakkaat ovat muun muassa suunnitelleet kehitysvammaisten palvelujen sisältöä ja henkilöstön rekrytointia.