Perhe- ja sosiaalipalvelujen neuvontanumero muuttuu

Perhepalvelujen palveluohjauksen numero muuttuu 3. syyskuuta lähtien niin, että käytössä on vain yksi, Oulunkaaren kaikkien kuntien kuntalaisia palveleva numero, 08 5875 5010. Palvelu toimii arkisin kello 9-15. Numeroon ei voi lähettää tekstiviestejä.

Kuntakohtaiset palveluohjausnumerot ja soittoajat jäävät pois, ja puhelimeen vastaa joku Oulunkaaren viidestä palveluohjaajasta.

Palveluohjaajaan voi ottaa yhteyttä, kun tarvitsee ammattilaisen tukea omassa tai läheisen jokapäiväisessä elämässä. Tuen tarve voi liittyä omiin tai omaisen asioihin, esimerkiksi lapsen kehitykseen ja hyvinvointiin, asumisen tukeen, päihde- ja mielenterveysasioihin, perhe- tai lähisuhdeväkivaltatilanteeseen tai taloudellisiin asioihin. Palveluohjaaja ottaa vastaan myös lastensuojeluilmoituksia.

Viikonloppuisin ja 15 jälkeen kiireellisissä sosiaalipäivystyksellisissä asioissa tulee soittaa numeroon 08 5875 6888 tai hätänumeroon 112. Kiireettömissä asioissa voi käyttää Oulunkaaren Omahoitoa.

– Asiakkaiden, työntekijöiden ja yhteistyökumppaneiden ei tarvitse enää miettiä soittoaikoja ja numeroita, vaan asia kuin asia, niin yksi numero riittää, vs. perhe- ja sosiaalipalvelujohtaja Leena Mämmi-Laukka toteaa tyytyväisenä.