Vaalassa korona-altistumisen mahdollisuus, terveysaseman päivystys ja röntgen kiinni 29.4. – 7.5.

Vaalassa on tullut esille mahdollisuus altistua koronavirustartunnalle. Henkilöitä, jotka ovat asioineet alla mainituissa paikoissa alla olevina ajankohtina, pyydetään tarkasti seuraamaan vointiaan. Mikäli vähäisiäkään infektio-oireita ilmenee, on syytä välittömästi hakeutua koronatestiin. Mahdolliset altistumispaikat ja -ajat ovat:

  • S-market Vaala, keskiviikko 21.4. klo 8 – 11,
  • Vaalan terveysasema (vastaanotto / aulatila), tiistai 27.4. klo 12 – 15

Osa Vaalan terveysaseman henkilökunnasta on altistunut koronavirukselle ja sen takia Vaalan terveysaseman päivystys joudutaan sulkemaan 29.4. – 7.5.2021. väliseksi ajaksi. Päivystyspotilaat hoidetaan Utajärven terveysasemalla, jonne tulee ottaa yhteyttä ensin puhelimitse, p. 08 5875 6700. Myös Vaalan röntgen on suljettuna ja jo varatut ajat perutaan. Henkilökunta ottaa yhteyttä peruuntumisesta ja uudesta ajasta. Kiireelliset röntgenpalvelut hoidetaan Muhoksella. Ajat ultraäänitutkimukseen ovat edelleen voimassa. Myös laboratorion ja Videran väistötilan palvelut ovat avoinna normaalisti.

Mikäli tarvitset ajan koronatestiin, ota yhteyttä numeroon 08 5875 6800. Ajanvaraus koronarokotukseen (rokotusvuorossa oleville) tapahtuu numerosta 08 5875 5015.

Vaalan terveysasema on auki normaalisti 10.5.2021 alkaen.